Marino Oy energiansäästöä ja moottoriveneellä Atlantin yli

Kävimme energia-asiantuntija Sacha Muurmanin kanssa vierailemassa Marino Oy:llä Sipoossa. Yritys valmistaa lasikuidusta veneitä ja muita lasikuitutuotteita.

Yrityksen tuotantohalli kulutti noin 25 000 litraa öljyä, kun sinne asennettiin ilma-vesilämpöpumput, ilmalämpöpumput ja led-valaistus energiansäästöön. Ben Fageström kertoo että ”täytämme jo nyt hallituksen vuodelle 2035 asetetun päästövähennystavoitteen”. Uudesta valaistuksestä hän kertoi että ero vanhaan valaistukseen oli ”kuin yöllä ja päivällä”.

Ben Fagerström kertoo huiman tosikertomuksen siitä miten Marino Mustang lasikuituveneellä ylitettiin Atlantti 1980-luvulla. Vene oli nimitetty Psycopaatiksi ja ylitys kesti 45 vuorokautta.

Jos olet kiinnostunut energiansäästöstä isompaan kiinteistöön,
tutustu palveluihimme tästä linkistä >>

HF Autohuolto yllättyi lämpöpumppujen tehosta

Kävimme tutustumassa Harri Frankbergin opastuksella Volvo ja Renault Trucks -kuorma-autojen merkkihuoltamoon HF-Autohuoltoon Riihimäellä. He päättivät viime talvena hankkia lämpöpumput energiansäästöön.

Kahteen noin 4000 neliön kiinteistöön asennettiin sekä ilma-vesilämpöpumppuja että ilmalämpöpumppuja.

Harri kertoo että ”Olimme hiukan skeptisiä sen suhteen että miten näiden laitteiden teho riittää, kun ennen tilat on lämmitetty tehokkaalla öljylämmityksellä.

Tilat ovat lähes 10 metriä korkeita ja isoja ovia auotaan koko ajan. Kun kymmeniä tonneja kylmää rautaa ajetaan sisään niin siinä on kylmää massaa aika paljon lämmitettävänä.

Täytyy sanoa että yllätyimme siitä että öljyä ei ole tarvinnut sen jälkeen tankata säiliöön. Lämpöpumput ovat riittäneet lämmitykseen.

Ja onhan tämä ekologista lämmitystä.”

HF-Autohuolto toimii isojen ajoneuvojen huollon lisäksi merkittävänä päällerakennevalmistajana sekä huoltaa Valtra traktorit, KOME -perävaunut sekä Palfinger -nostolaitteet ja Lumikko -lämmönsäätölaitteet.

Jos olet kiinnostunut energiansäästöstä isompaan kiinteistöön,
tutustu palveluihimme tästä linkistä >>

Timo Kahilainen ilmalämpöpumppu asennus – Brur Matalamäki

Ilmalämpöpumpun asennus ei välttämättä mene aina ihan putkeen, eikä tavoitteisiin päästä!

Mutta miten käy kun Brur Matalamäelle asennetaan ilmalämpöpumppu?

Lämpöpumppumies on menossa tekemään asiakastyytyväisyyskyselyä, mutta mitä hän loppujen lopuksi joutuukaan tekemään?
Ja miten se lämpöpumpun asennus loppujen lopuksi menikään, minkä arvosanan asentaja saa?

Se selviää Kummelista tutun Timo Kahilaisen tähdittämästä sketsistä!

OSALLISTU SUUREEN LÄMPÖPUMPPUARVONTAAN ja
voita ILMALÄMPÖPUMPPU tai MAALÄMPÖPUMPPU!
Klikkaa arvontaan tästä >>

 

Ilma-vesilämpöpumppu vai maalämpö?

Maalämpöpumppu on kalliimpi investointi kuin ilma-vesilämpöpumppu, mutta toisaalta se myös säästää enempi lämmityskuluissa.

Missä vaiheessa maalämpö tulee edullisemmaksi kuin ilma-vesilämpöpumppu, kun investointi huomioidaan?

Se selviää videolla jossa käymme läpi kaksi esimerkkikohdetta ja vertaamme maalämmön ja ilma-vesilämpöpumpun investointikustannuksia sekä säästöjä tapauskohtaisesti.

Jos lämpöpumpun hankinta kiinnostaa, pyydä tarjous tästä >>

Lämmityskauden maksuetu - Kapea
Osta nyt, maksa 6kk kuluttua. Korko ja kulut 0 eur!
Tarjoamme nyt lämpöpumpun hankkijalle mahdollisuuden maksaa investointi vasta 6kk päästä asennuksesta.
Tai halutessasi voit maksaa myös erissä.
Lämmityskauden maksuetu - Kapea

Viessmann 222-S ilmavesilämpöpumppu käyttöohjeita

Videolla käydään läpi Viessmann 222-S ilma-vesilämpöpumpun lämmityskäyrän säätö sekä sähkövastuksen käyttö.

– Miten lämmityskäyrän jyrkkyys valitaan?
– Miten tehdään lämmityskäyrän tasolla hienosäätö?
– Miten otetaan sähkövastus käyttöön?
– Kannattaako sähkövastus olla päällä?

Ja lopuksi käydään läpi toimiiko ilma-vesilämpöpumppu myös kovilla pakkasilla?

Mukana keskustelemassa toimittaja ja videotuottaja Risto Majaniemi.

Jos lämpöpumpun hankinta kiinnostaa, pyydä tarjous tästä >>

Lämmityskauden maksuetu - Kapea
Osta nyt, maksa 6kk kuluttua. Korko ja kulut 0 eur!
Tarjoamme nyt lämpöpumpun hankkijalle mahdollisuuden maksaa investointi vasta 6kk päästä asennuksesta.
Tai halutessasi voit maksaa myös erissä.
Lämmityskauden maksuetu - Kapea

 

Lämpöpumpun asennus talvella?

Miksi lämpöpumpun asennus on järkevää talvella?
Onnistuuko lämpöpumpun asennus pakkasella?

Videolla kysymme lämpöpumppuja päivittäin asentavalta Jan Simpaselta asiasta ja kyllähän asennus onnistuu ja niitä syitä löytyy useampiakin.

1. Laitteiden saatavuus on parempi kuin kesällä
2. Asennusaikoja saa nopeammin
3. Hinnat ovat edullisempia

Videolla lisää tietoa talviasennuksesta.

Jos lämpöpumpun hankinta kiinnostaa, pyydä tarjous tästä >>

Lämmityskauden maksuetu - Kapea
Osta nyt, maksa 6kk kuluttua. Korko ja kulut 0 eur!
Tarjoamme nyt lämpöpumpun hankkijalle mahdollisuuden maksaa investointi vasta 6kk päästä asennuksesta.
Tai halutessasi voit maksaa myös erissä.
Lämmityskauden maksuetu - Kapea

 

Sorjonen unohtaa ostaneensa lämpöpumpun

Sorjonen saapuu kotiinsa ja järkyttyy kun öljykattilaa puretaan pois. Hän ei enää muista mitä edellisenä päivänä tapahtui.

Miten kaikki selviää?

Näyttelijät: Jussi Myllymäki ja Matti Perkkiö
Kuvauspaikka: Jyväskylän Säynätsalo, keväällä 2019

Jos haluat lisätietoja tai tarjouksen lämpöpumpusta niin täytä yhteydenottolomake tästä >>
…tai vastaa alapuolelle avautuvaan chatiin!

 

Esittelyssä Viessmann 222-S ilma-vesilämpöpumppu

Tutustumme Pirkanmaalle omakotitaloon asennettuun Viesmann 222-S ilmalämpöpöumppuun, sen ominaisuuksiin ja tekniikkaan.

Paljonko lämmintä käyttövettä laitteesta saadaan, voiko laitetta ohjata etänä jne. Videolla vastauksia moniin kysymyksiin.

Jos ilma-vesilämpöpumpun hankinta kiinnostaa, suosittelemme ottamaan yhteyttä asiantuntijaamme. Klikkaa tästä yhteydenottoon >>

Full 1
Hyödynnä tämän hetken korkotarjous!
Kysy lisää myyjiltämme tarjouksen teon yhteydessä.
Full 1

Ilma-vesilämpöpumppu kondenssiveden poisto

Ilma-vesilämpöpumpun ulkoyksikölle syntyy jopa litroja päivässä kondenssivettä. Mihin se voidaan johtaa?

Videolla käydään läpi 4 eri vaihtoehtoa mihin veden voi johtaa.

Kiinnostaako ilma-vesilämpöpumpun hankinta?
Pyydä tarjous tästä >>

 

Ilma-vesilämpöpumppu öljylämmityksen tilalle (osa 2/2)

Ilma-vesilämpöpumpun asennus jatkuu. Öljylämmityskattila ja öljysäiliö on nyt purettu. Käymme tutustumassa miten ilma-vesilämpöpumpun asennus ja käyttövesiverkoston remontointi onnistuu.

Laitetaanko lämmitysremontti käyntiin ja aloitetaan energiansäästö?

Pyydä tarjous sinulle sopivasta ilma-vesilämpöpumpusta >>

Full 1
Hyödynnä tämän hetken korkotarjous!
Kysy lisää myyjiltämme tarjouksen teon yhteydessä.
Full 1