Sisustusvaikuttajan remontti aloitettiin ilmalämpöpumpun asennuksella

Sisustusvaikuttajan remontti aloitettiin ilmalämpöpumpun asennuksella

Modernisti kodikas-kanavistaan tunnettu Kerttu Pylvänäinen remontoi perheensä kanssa uutta kotia. Kymmenvuotias omakotitalo saa uudet raikkaat pinnat ja tärkeänä asumismukavuutta nostavana tekijänä asennettiin Daikin Comfora 35 – ilmalämpöpumppu.

Vaalea puutalo on avara ja valoisa. Neljän makuuhuoneen yksitasoinen omakotitalo on nelihenkisen perheen koti.

 

”- Asuimme talossa puolisen vuotta ennen remonttia. Tämä aika avarsi meille asioita, joita haluamme kunnostaa tai saada oman näköiseksi. Jo viime kesänä ensikäynnillä talossa huomasimme, että sisälämpötila nouse suurien ikkunoiden vuoksi nopeasti,”  Kerttu kertoo.

Pintaremontti päätettiin aloittaa käytännöllisestä päästä. Edellisessä kodissa oli myös Daikinin ilmalämpöpumppu, joten tuttuun ja laadukkaaseen brändiin oli helppoa luottaa tälläkin kertaa.

 

”- Yhtä tärkeää kuin laitteen ominaisuudet ja laatu, oli myös asennuksen luotettavuus ja helppous. LämpöYkkkösen kanssa voi luottaa siihen, että kaikki sujuu niin kuin on suunniteltu.

Sisustajalle on tärkeää löytää ilmalämpöpumpulle paikka, jossa se ei varasta huomiota, mutta antaa viileää ja lämmintä ilmaa optimaalisesti. Kertun kodissa päädyttiin eteiseen, josta ilmavirta pääsee leviämään tasaisesti koko taloon.

 

Asentaja saapui paikalle sovitulla kellonlyömällä ja noin kolmen tunnin kuluttua urakka oli valmis ja ilmalämpöpumppu seinällä puhaltamassa viileää kotiin.

 

”-Asentaja hoiti hommansa nopeasti, ystävällisesti ja erittäin siististi, mitään roskia tai poraamisen puruja ei jäänyt hänen lähdettyä. Kun ihmettelin näppärää edistymistä, asentaja sanoi, että kun pumppuja on tuhatkunta asentanut, niin jossain kohdalla on alkanut helpottaa,” Kerttu muistelee hyväntuulisena.

Asennuksen päätteeksi perhe sai pikakoulutuksen laitteen käyttöön. Daikin Comfora 35 on Daikinin uuden energiatehokkaan ilmalämpöpumppumalliston tehokkaampi versio, jossa riittää potkua yli 100 neliön tilaan. Laite viilentää tai lämmittää tarpeen mukaan.

 

”-Ilmalämpöpumppu hankittiin etenkin tuomaan asumismukavuutta kesäisin. Rakastan lämpöä, mutta kesähelteistä saa enemmän irti, kun kotona ei tarvitse paistua ja yöt nukutaan hyvin.

 

Helteet ja remontti saapuivat samaan aikaan. Työmiehetkin kiittelevät mukavaa työlämpötilaa, kun Daikin Comfora 35 pitää talon mukavan viileänä työskennellä. Loman alkaessa heinäkuussa Kertun kodissa laitetaan työhanskat naulaan ja nautitaan kesästä, mutta ei hikoilla sisällä.

 

”-En voi kuin sydämestäni suositella. Panostus ilmalämpöpumppuun maksaa itsensä takaisin paitsi asunnon arvossa, myös asumismukavuudessa,” summaa Kerttu.

"Panostus ilmalämpöpumppuun maksaa itsensä takaisin paitsi asunnon arvossa, myös asumismukavuudessa"

Pyydä tarjous ilmalämpöpumpusta

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Mira Luoti – Lämpöpumppu auttaa pitämään äänen terveenä

Lämpöpumppu laulaja Mira Luodin kotona auttaa pitämään äänen terveenä

Laulaja Mira Luodin tärkein instrumentti on hänen äänensä. LämpöYkkönen asensi Miran ja hänen perheensä kotiin kaksi Daikinin Stylish H 30 lämpöpumppua, jotka pitävät kodin lämpötilan optimaalisena vuoden ympäri ja siten auttavat pitämään äänestä huolta.

“Omassa himassa on kaikki oltava levon ja viihtyvyyden kannalta kohdallaan.”

Laulaja Mira Luoti asuu perheensä kanssa omakotitalossa Helsingissä. Vuodenaikojen isot lämpötilavaihtelut ovat tuntuneet myös kodin lämpötilassa: talvella kotona on ollut liian kylmää ja kesällä puolestaan hiostavaa.

 

– Viime talvena oli jäätävän kylmää sisällä. Vaikka mitä asentajia kävi selvittämässä tilannetta, mutta syy ei selvinnyt koskaan. Kesällä koti oli puolestaan kuuma kuin pätsi ja sinne oli järkytys palata reissun päältä.

“Liian kuumassa kodissa ääni on painoksissa, eikä siellä saa nukuttuakaan.”

Mira kertoo, että lämpöpumppu on ollut hankintalistalla jo pitkään, sillä liian kylmä tai kuuma lämpötila vaikuttaa ääneen haitallisesti. Äänen kannalta on haettava optimaalinen lämpötila.

 

– Liian kuumassa kodissa ääni on painoksissa ja kova ilmastointi puolestaan aiheuttaa helposti köhää. Ääni on herkkä instrumentti, ja kaikki vaikuttaa siihen, Mira kertoo.

“Päädyin valitsemaan LämpöYkkösen suositusten takia.”

Lämpöpumppu on saanut Miran kavereiden kodeissa runsaasti suosiota. Moni onkin sanonut, että kokee lämpöpumpun olevan yksi tärkeimmistä asioista, mikä kotoa pitää löytyä.

 

– Suositukset lämpöpumpuista ja niiden asentajista leviävät nopeasti puheiden kautta. Lueskelin suosituksia myös netistä, minkä takia otin yhteyttä LämpöYkköseen, Mira muistelee.

LämpöYkkösen asentajat olivat reippaita ja tekivät siistiä jälkeä.”

LämpöYkkönen kävi asentamassa Miran kotiin asennettiin kaksi Daikinin Stylish H 30 lämpöpumppua. Mira oli ajatellut, että yksi lämpöpumppu riittäisi, mutta asentajat suosittelivat kahden lämpöpumpun asentamista kaksikerroksiseen noin 150 neliön kokoiseen omakotitaloon.

 

– Asentajat suosittelivat, että asennetaan yksi lämpöpumppu olohuoneeseen ja toinen yläkerran päätyyn. Heillä ei kauaa nokka tuhissut, kun olivat jo valmiita ja laite toimintavalmiudessa. He tekivät tosi siistiä jälkeä, eikä jäänyt mitään siivottavaa, Mira kiittelee.

"Asentajat suosittelivat, että asennetaan yksi lämpöpumppu olohuoneeseen ja toinen yläkerran päätyyn. Heillä ei kauaa nokka tuhissut, kun olivat jo valmiita ja laite toimintavalmiudessa."

Pyydä tarjous ilmalämpöpumpusta

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Saana & Olli – Ilmalämpöpumppu tuo säästöä

Suomen kaunein koti lämpenee nyt tyylikkäästi ja edullisesti – ilmalämpöpumppu tuo säästöä paritaloksi remontoituun vanhaan kyläkouluun

Muotoilijapariskunta Saana Sipilän ja Olli Sallisen Toukolaakso -niminen koti tunnetaan Suomen kaunein koti -ohjelmasta, jonka se voitti vuonna 2021. Paritalona toimiva vanha kyläkoulu on lämmennyt pattereilla, ekosähköllä ja puulla, mutta nyt Saanan ja Ollin kotiin on asennettu myös ilmalämpöpumppu tuomaan säästöä ja lämpöä.

Toshiba Haori DESIGN 35 -ilmalämpöpumpun linjakas muotoilu ja vaihdettava päälliskangas sopivat hyvin uutta ja vanhaa yhdistelevään kotiin

1914 rakennettu Ristimäen koulu Turussa on saanut uuden elämän, kun muotoilijat Saana ja Olli ovat ystäväpariskuntansa kanssa remontoineet vanhan hirsikoulun kahdeksi asunnoksi. Saana ja Olli asustavat Toukolaakson toista puoliskoa pienen lapsensa kanssa. Ilmalämpöpumppu vanhaan taloon oli järkevä hankinta, ja valintaa tehdessä laitteen tyylikäs ulkonäkö oli pariskunnalle yksi kriteereistä.

 

– Tiesimme, että ilmalämpöpumppu olisi vanhaan taloon hyvä hankkia, mutta siinä vaiheessa, kun remontti valmistui, ei sopivaa ja tyylikästä laitetta ollut vielä tullut vastaan, Olli kertoo.

 

Toshiba Haori DESIGN 35 -laitteessa yhdistyvät Saanan ja Ollin mielestä laadukkuus sekä energiatehokkuus, sillä laitteen pääasiallinen tarve on lämmitys. Lisäksi laite on myös esteettisesti miellyttävä.

 

– Linjakas muotoilu ja vaihdettava päällinen olivat plussaa. Laitteessa valmiina oleva harmaa päälliskangas sopii hyvin yhteen meidän keittiön ja sohvan kanssa, pohjustaa Saana valintaa.

Linjakas muotoilu ja vaihdettava päällinen olivat plussaa. Laitteessa valmiina oleva harmaa päälliskangas sopii hyvin yhteen meidän keittiön ja sohvan kanssa”

Ilmalämpöpumppu tuo säästöä ekosähkön ja pattereiden rinnalla

Toukolaakso lämpenee ekosähköllä, pattereilla ja puulla. Saana ja Olli tykkäävät käyttää puuta lämmitykseen, mutta usein viikonloppuisin tämä ei onnistu, kun perhe on muualla. Ilmalämpöpumpun Toshiba Home AC Control WIFI-etäohjauksen avulla kotia voi lämmittää energiatehokkaasti, oli sitten kotona tai ei.

 

– Lämmitämme paljon puulla, mutta olemme paljon pois kotoa viikonloppuisin. Ilmalämpöpumpun avulla kotia on helppoa ja energiatehokasta lämmittää myös silloin, kun olemme poissa. Laite tiputtaa sähkönkulutusta huomattavasti ja säästää euroja, Olli tuumii.

 

Ilmalämpöpumppu tuo kotiin tasaista lämpöä, mutta samalla myös säästää lämmityskuluissa. Ilmalämpöpumppu voi sähkölämmitteisissä kodeissa laskea lämmityskuluja jopa 20–30 %. Saana kertoo, että kotia on lämmitetty jo aiemmin melko niukasti, mutta perheenlisäyksen vuoksi lämpöä tarvitaan hieman lisää.

 

– Saimme lapsen vuoden 2021 marraskuussa. Olemme aiemmin kahdestaan eläneet melko viileässä kodissa, mutta nyt lapsen vuoksi kodin peruslämmön tulee olla hieman lämpimämpi. Ennen ilmalämpöpumppua meidän piti käyttää enemmän pattereita, mutta laitteen ansiosta pystymme hyödyntämään lämmitysenergiaa tehokkaammin.

“Ilmalämpöpumpun avulla kotia on helppoa ja energiatehokasta lämmittää myös silloin, kun olemme poissa. Laite tiputtaa sähkönkulutusta huomattavasti ja säästää euroja”

Ilmalämpöpumppu asennettiin yhdistettyyn keittiö-olohuoneeseen

Toshiba Haori DESIGN 35 löysi paikkansa yhdistetystä tilasta, jossa on keittiö, ruokailutila ja talviolohuone. Näiden tilojen vierestä löytyy myös päämakuuhuone. Muista tiloista vähennetään talvisin lämmitystä vanhalle talolle sopivasti. Koska korkea kivijalka pitää talon viileänä kesälläkin, oli lämmitys ensisijainen tarve. Ilmalämpöpumpun paikka osui pariskunnan mielestä nappiin.

 

– Meillä on korkeat huoneet, joten ilmalämpöpumpun avulla saadaan hyvin ilmaa kierrätettyä useampaakin huoneeseen. Keittiö-olohuoneen vieressä oleva makuuhuonekin lämpenee hyvin ilmalämpöpumpun avulla, pariskunta kertoo.

 

Laitteen paikka valittiin yhdessä LämpöYkkösen asentajan kanssa. Asennus sujui Saanan ja Ollin mielestä hyvin ja laitteen käyttö on helppoa perehdytyksen ansiosta. Käytön opastuksessa käytiin läpi, mitä ohjelmia ei kannata käyttää ja miten laitteesta saa parhaimman hyödyn irti.

 

– Saimme olla huoletta, kun osaava asentaja hoiti asennuksen ripeästi ja asiallisesti, Saana ja Olli kertovat.

“Saimme olla huoletta, kun osaava asentaja hoiti asennuksen ripeästi ja asiallisesti”

Pyydä tarjous ilmalämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ilona Pietiläinen – Tapetilla päällystetty ilmalämpöpumppu

Tapetilla päällystetty ilmalämpöpumppu sulautuu Ilona Pietiläisen saunamökin sisustukseen

Sisustustoimittaja ja valokuvaaja Ilona Pietiläiselle kaunis sisustus on tärkeää niin kotona kuin mökillä. Vastavalmistuneeseen saunamökkiin Ilona valitsi Toshiba Haori DESIGN 25 -ilmalämpöpumpun ja päällysti sen samalla tapetilla kuin saunamökin efektiseinän. 

Toiveena kaunis tapetilla päällystetty ilmalämpöpumppu

Sisustusalalla työskentelevälle Ilona Pietiläiselle ilmalämpöpumput ovat tulleet tutuiksi työn kautta erilaisista sisustuskohteista. Kun omalle mökkitontille rakennettavaan saunamökkiin mietittiin lämmitysratkaisuja, Ilonalla oli selkeä toive: 

 

– Jos on laitettava ilmalämpöpumppu, niin sen on oltava nätti. Töissä on toisinaan tullut vastaan kankaalla tai tapetilla päällystettyjä ilmalämpöpumppuja, jotka sopivat hyvin sisustukseen. Sellainen alkoi kiinnostaa minuakin. 

 

– En ole törmännyt muihin päällystettäviin ilmalämpöpumppuihin kuin Toshiba Haori DESIGNiin. Valinta olikin siksi todella helppo, Ilona kertoo.

 

Lue myös: Tältä näyttää Toshiba Haori DESIGN Ellen Jokikunnaksen kotona

“Tapetilla päällystetty Haori Design -ilmalämpöpumppu on oikeasti huomaamaton”, Ilona hehkuttaa.

Tiesitkö? Toshiba Haori DESIGN on palkittu iF Design Awardilla rakennustekniikan sarjassa vuonna 2021.

Ilmalämpöpumppu mahdollistaa saunamökin käytön vuoden ympäri

Ilonan perheen 24-neliöiseen saunamökkiin valittiin viilentävä ja lämmittävä ilmalämpöpumppu Toshiba Haori DESIGN 25.  

 

Kylminä vuodenaikoina lämpöpumppu toimii kamiinan kaverina ja levittää sen lämpöä sisätiloissa. Kesällä saunatiloista puskeva lämpö puolestaan pysyy kurissa viilennyksellä. Toshiba Haori Design käy uudella, ympäristöystävällisellä R32-kylmäaineella.  

 

– Saunamökillä nukkuminen olisi kesällä mahdotonta varsinkin meidän koiran kanssa, tuumii Ilona. 

 

– Nyt kun sää on viilentynyt, käynnistämme ilmalämpöpumpun etäohjauksella vähän ennen kuin lähdemme ajamaan mökille. Vaikka lattialämmitys on säädetty alhaisimpaan lämpöön silloin kun emme ole paikalla, niin ilmalämpöpumppu antaa täyden lämmön. 

Kaareva ilmalämpöpumppu on helppo päällystää tapetilla

Ilonan saunamökin ilmalämpöpumppu sai tapettipäällisen samalla kun saunamökin hirsiseiniä tapetoitiin. Kaarevan muodon ansiosta Toshiba Haori DESIGN -ilmalämpöpumppu on helppo päällystää mieleisekseen tapetilla tai kankaalla.  

 

– Ilmalämpöpumpun päällystäminen tapetilla oli helppoa, ja nyt ilmalämpöpumppu on oikeasti huomaamaton. Niin oli myös LämpöYkkösen asentaja, joka hoiti homman nopeasti ja ilman sotkua, Ilona nauraa. 

“Kaarevan muodon ansiosta ilmalämpöpumppu on helppo päällystää tapetilla”, Ilona kertoo.

Ilonan vinkit ilmalämpöpumpun päällystämiseen tapetilla

“Kun kiinnität tapetin tapettiliisterillä, niin saat sen irrotettua helposti myöhemmin”, Ilona vinkkaa.

Pyydä tarjous lämpöpumpusta

Mikäli harkitset lämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Krista Pärmäkoski – Ilmalämpöpumppu lisää viihtyisyyttä

Ilmalämpöpumppu lisää viihtyisyyttä Krista Pärmäkosken kotona ja edesauttaa palautumista

Maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski on reissun päällä suurimman osan vuodesta. Kuortaneelle loppuvuodesta 2021 valmistuneesta hirsitalosta löytyy ripaus luksusta, kuten Toshiba Haori DESIGN -lämpöpumppu, jonka ansiosta kotona olemisesta voi nauttia levollisin mielin.

"Viileä koti kesäkuumalla on luksusta.”

– Kun päätimme puolisoni kanssa rakentaa omakotitalon, niin halusimme rakentaa meille unelmien lomakohteen. Olen reissussa pari sataa päivää vuodessa, joten kotona ollessa haluan nauttia. Ilmalämpöpumppu lisää viihtyisyyttä, ja meille viileä koti kesäkuumalla on luksusta, Krista Pärmäkoski kertoo.

Lämpöpumppu lisää viihtyisyyttä kodin tärkeimmissä tiloissa

Kristan kotoa löytyy kaksi lämpöpumppua: yksi keittiö-olohuoneesta ja toinen Kristan treenihuoneesta. Keittiö-olohuoneessa on isot ikkunat, joista luonnonvaloa tulvii sisään, mutta kesällä niiden takia koti lämpenee liiaksi. 

 

– Kehon palautuminen on ammatissani erittäin tärkeää. Urheilijana hikoilen helposti, ja ilman lämpöpumppua nukkumisesta ei tule mitään. Viileä koti on tärkeää myös 10-vuotiaalle koirallemme.

 

Ilmalämpöpumppu lisää viihtyisyyttä myös 14 neliön kokoisessa treenihuoneessa ja mahdollistaa kotona treenaamiselle otolliset olosuhteet.

 

– Harjoittelen treenihuoneessa hiihtoa rullahiihtomatolla ja ilman lämpöpumpun viilennystä treenaaminen olisi hankalaa, Krista miettii.

Kangaspäällystetty Toshiba Haori DESIGN -ilmalämpöpumppu on tyylikäs valinta

Krista päätyi valitsemaan Toshiba Haori DESIGN -lämpöpumpun laitteen ulkonäön perusteella. 

 

– Olin kiinnittänyt huomiota Toshiba Haori DESIGN -lämpöpumppuihin nähdessäni niitä muualla. Laite on tyylikkään näköinen, ja kangaspäällisellä sen ilmettä voi muuttaa helposti aina kun haluaa, Krista tuumaa. 

 

Kristan kodin sisustuksessa on käytetty tehostevärinä mustaa muutoin neutraalein sävyin sisustetussa kodissa. Toshiba Haori DESIGN -lämpöpumppu sai tummanharmaan kangaspäällisen, jolloin se sointuu muuhun sisustukseen saumattomasti.

Toshiba Haori DESIGN on tyylikkään näköinen, ja kangaspäällisellä sen ilmettä voi muuttaa helposti aina kun haluaa.”

Asentajat hoitivat ilmalämpöpumpun asennuksen nopeasti ja ammattitaidolla

Keittiö-olohuoneeseen asennettiin Toshiba Haori Nordic DESIGN 35 -ilmalämpöpumppu, joka sekä viilentää että lämmittää. Kodin keskeiseltä paikalta käsin lämpöpumppu puhaltaa ilmaa makuuhuoneisiin asti. Ilmalämpöpumppu lisää viihtyisyyttä myös kylminä kuukausina, jolloin se auttaa levittämään tehokkaasti leivinuuni-takan lämpöä.

 

– LämpöYkkösen asentajat löysivät sopivan paikan lämpöpumpulle helposti ja sellaisesta kohtaa, jossa se näyttää hyvältä. Asentajat olivat mukavia kavereita ja hoitivat asennuksen näppärästi sillä aikaa kun olin lenkillä, Krista kehuu.

“Asennus tapahtui näppärästi sillä aikaa kun olin lenkillä.”

Katso video

Pyydä tarjous lämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Roni Bäck omistaa yhden Suomen suosituimmista ilmalämpöpumpuista

Roni Bäck omistaa yhden Suomen suosituimmista ilmalämpöpumpuista

Seitsemän faktaa viilentävästä Toshiba Seyiasta

Kerrostaloasunnossa asuva Roni Bäck tietää, miten helteisten kesäpäivien vaikutukset ulottuvat arkeen ja asumiseen.

”Kesä tulloo hirveetä vauhtia ja lämpötila nousee, onneks meikäläiseltä löytyy ilmalämpöpumppu sisältä niin pystyy nukkuun hyvin.”

Seitsemän faktaa viilentävästä Toshiba Seyiasta

1. Toshiba Seyiaa saa useassa kokoluokassa. Laitteita löytyy viilentämään 10 m2 – 200 m2 tiloja.

2. Seyia on todella hiljainen. Sen äänenvoimakkuus quiet-toiminnolla on vain 19 dB, kun useimpien muiden ilmalämpöpumppujen äänitaso lähtee 22–24 desibelistä ylöspäin.

3. Laite toimii energiatehokkuusluokassa A++. Sen sähkönkulutus on erittäin pientä.

4. Toshiba Seyia on järkevän hintainen ilmalämpöpumppu: se ei ole kalleimmasta päästä mutta ei myöskään kaikkein edullisimpia.

5. Laitteen hinta-laatusuhde todella hyvä, ja Toshiba Seyia onkin Suomen suosituimpia viilennyspumppuja.

6. Lisävarusteena etäohjain WIFI:llä tai GSM-ohjaimella.

7. Toshiba Seyia on yksi harvoista laitteista, joista voidaan ottaa lämmitystoiminto kokonaan pois käytöstä. Tämä on erityisesti erityisesti monen taloyhtiön näkökulmasta merkittävä etu.

ILMALÄMPÖPUMPUT | Toshiba Seiya 10

Viilentävä Toshiba Seiya 10 asennettuna hintaan 1 849 €

Toshiba Seiya on ilmastoinnin edelläkävijän ratkaisu kodin viilentämiseen lämpiminä kesäpäivinä.


Rajoitettu erä!

Pvä.
Tun.
Min.
Sek.

Jaa tämä tarjous

Pvä.
Tun.
Min.
Sek.

”Suosittelen ehdottomasti kaikille, tuosta kun klikkaa niin saa vähän viileemmälle. Aah!”

LämpöTube - Roni Bäck

Pyydä tarjous lämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Tyylikäs ilmalämpöpumppu viilentää Laura Tirkkosen perheen kotia

Tyylikäs ilmalämpöpumppu viilentää Laura Tirkkosen perheen kotia

”Jo ensimmäiset hellepäivät ovat osoittaneet sen, miten mukava ilmalämpöpumpun kanssa on elää.”

Home via Laura -sivustolta tunnettu Laura Tirkkonen asennutti kotiinsa viilentävän Toshiba Haori DESIGN -ilmalämpöpumpun. Lue Lauran kertomana, kuinka ilmalämpöpumppu on tuonut lapsiperheen kotoiluun aivan uusia mukavuuskertoimia.

Kuin tilauksesta helteiden alkuun, meillä on eteisen katonrajassa uusi sankari: LämpöYkkösen asentama Toshiba Haori Design 13 -ilmalämpöpumppu.

 

Kaikki alkoi viime kesästä. Viime kesästä päällimmäisenä jäivät mieleeni hellepäivät raskaana kuumassa kodissa. Olin juuri saanut tietää, että oudon oloni syynä ei ollutkaan grilliruoka. Mahassa oli jotain aivan muuta, nyt osa perhettämme oleva poika.

 

Muistan kesältä pakahduttavan onnen, mutta myös tukalan olon: kodin seisahtuneen ilman, ikkunoista puskevan paahteen, viikkoja kestäneen hikoilun, pyörryttävät päivät ja unettomat yöt.

 

Lämmössä tuskaillessani lupasin itselleni, että täksi kesäksi selvittäisimme, miten asumismukavuutta voisi parantaa viilentävällä ilmalämpöpumpulla. Niin saisimme pienten kanssa nukuttua. Samalla ilmalämpöpumppu on pitkäaikainen investointi kotiin.

Panostamme mieluusti asumismukavuuteen, koska tämä on meille ei omaa mökkiä omistaville myös kesäkoti.

Homevialaura-Toshiba-Haori-Design-ilmalampopumppu-Lampo-Ykkonen_1570

Seuraavaksi huomasin miettiväni ilmalämpöpumpun visuaalisuutta: olisinko sisustuksellisesti valmis laittamaan laitteen näkyville seinään?

 

Tähänkin löytyi ratkaisu: löysin tyylikkään mallin, Toshiba Haorin. Malli on niin kauniisti ja eleettömästi muotoiltu, että olisin hyväksynyt sen olohuoneeseenkin. Minusta laite muistuttaa oikeastaan isoa, tyylikkäästi muotoiltua kaiutinta.

 

Vielä paremmalta kuulosti se, että kodissamme paras paikka ilmalämpöpumpulle olisi eteinen. Eteisessä ulko-oven päällä laite jää hyvin huomaamattomaksi, ja näin se sijaitsee makuuhuoneen vieressä, muttei liian kaukana oleskelutiloistakaan.

 

Nyt ilmalämpöpumppu on asennettu ja jaan tähänastisia kokemuksiani.

Malli on niin kauniisti ja eleettömästi muotoiltu, että olisin hyväksynyt sen olohuoneeseenkin.

Homevialaura-Toshiba-Haori-Design-ilmalampopumppu-Lampo-Ykkonen_1617

Millaiseen kotiin ilmalämpöpumppu sopii?

Ilmalämpöpumppu soveltuu melkein kaikkiin asuntoihin ja kiinteistöihin, niin kotiin kuin kesämökille. Meidän rivitalossa sovimme asennuksesta taloyhtiön kanssa. Muuten ilmalämpöpumpun tilaaminen ja asentaminen hoituvat kätevästi LämpöYkkösen toimesta. Ilmalämpöpumppuja löytyy erilaisiin tarpeisiin, sekä lämmittämiseen että viilentämiseen. Toshiban lisäksi LämpöYkkösen valikoimaan kuuluu malleja merkeiltä Panasonic, Samsung, Daikin, Mitsubishi ja Viessmann. LämpöYkkösen kattavan ilmalämpöpumpputarjonnan voi selata LämpöYkkösen nettisivuilta. Me valitsimme pelkästään viilentävän Toshiba Haori 13 -mallin.

Miten ilmalämpöpumpun tilanne kartoitettiin?

Ensin LämpöYkkösen asentaja kävi katsomassa kohteen paikan päällä. Meillä ilmalämpöpumpun asennuskanava asennettiin kulkemaan varaston läpi, jotta asennuskanavaa näkyy mahdollisimman vähän talon julkisivussa. Jokainen asennus on omanlaisensa ja ammattilaisen käynnillä oma tilanne selviää.

Miten ilmalämpöpumpun asentaminen tapahtui?

Kartoituskäynnin jälkeen sovimme varsinaisen asennuspäivän. Ilmalämpöpumpun asentamiseen meni kolmisen tuntia: asentaja tuli aamulla ja oli lounasaikaan mennessä valmis. Asentaja työskenteli rauhassa omissa oloissaan ja vaikka ääntä hetkellisesti kantautui, pystyimme hyvin olemaan vauvan kanssa asennuksen ajan kotona, ja mies teki normaalisti kotona etätöitään. 

Kaiken kaikkiaan asennus oli sujuva, eikä vaatinut meiltä muita valmisteluja kuin sen, että tyhjensimme tavarat tieltä.

Homevialaura-Toshiba-Haori-Design-ilmalampopumppu-Lampo-Ykkonen_1615

Miten ilmalämpöpumppua käytetään?

LämpöYkkösen asentaja neuvoi lähtiessään ilmalämpöpumpun käyttämistä, Toshiba Haori tuntui kyllä heti intuitiivisen helpolta käyttää ominkin päin. Mukaan tulee totta kai myös ohjeet. Ilmalämpöpumppua käytetään kaukosäätimellä ja halutessa Toshiba Home AC -applikaatiolla. Ennen kaikkea applikaatio on mainio lisä siksi, että niin Toshiba Haoria voi ohjata mobiiliyhteyden kautta. Ilmalämpöpumpun voi käynnistää viilentämään kotia jo valmiiksi, jos on vaikka ajamassa hellepäivänä lomaretkeltä kotiin.

Miten Toshiba Haori kotia viilentää?

Viilennystehoa on helppo napinpainalluksella säätää. Koska meillä Toshiba Haori sijaitsee eteisessä käytävänmallisessa tilassa, laitteen kannattaa puhaltaa ilmaa koko ajan suoraan. Puhallusta voi kuitenkin myös ohjata haluttuun suuntaan. Toshiba Haori -ilmalämpöpumpun energialuokka on paras mahdollinen A+++. Myös sisäilmasta Toshiba Haori huolehtii. Huoltamiseen ammattilainen antaa ohjeet, mutta esimerkiksi meille sanottiin, että ulkoyksikköön ei tule puuttua ja noin kerran kuussa (toki käyttöpaljouden tahdissa huomioiden) ilmalämpöpumpun sisäyksikön ritilä irroitetaan ja imuroidaan.

Toshiba Haori -ilmalämpöpumpun energialuokka on paras mahdollinen A+++.

Homevialaura-Toshiba-Haori-Design-ilmalampopumppu-Lampo-Ykkonen_1582

Miten verhoilu tekee Toshiba Haorista niin sisustukseen sopivan ilmalämpöpumpun?

Sisustajan näkökulmista kauniin kaarevan muodon lisäksi mainio ominaisuus on tämä: Toshiba Haorin voi verhoilla kankaalla. Mukana vakiona tulee kaksi kangasta: tummanharmaa ja vaaleanharmaa, joista vaaleanharmaan valitsin meille.

 

Halutessaan Toshiban Haoriin voi ompeluttaa oman päällisen mieluisasta kankaasta, esimerkiksi sen värisestä kuin seinämaali tai tapetti on. Tai vastaavasti markopaanasmaisesti: se, mitä et voi peittää, korosta! Pääkaupunkiseudulla Toshiba Haorin verhoiluun on erikoistunut Ompelimo Tuplatikki. Kankaan vaihtaminen onnistuu itse ilman asentajaa ja työkaluja, sillä kangas on etupaneelissa tarroilla kiinni. Laitteen voi totta kai jättää seinään myös sellaisenaan, valkoisena ilman kangasta.

Sisustajan näkökulmista kauniin kaarevan muodon lisäksi mainio ominaisuus on tämä: Haorin voi verhoilla kankaalla.

Homevialaura-Toshiba-Haori-Design-ilmalampopumppu-Lampo-Ykkonen_1519

Pistääkö ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö julkisivussa silmään?

Ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö on mahdollista koteloida siistimmäksi osaksi talon julkisivua. Meillä oli taloyhtiössä päätetty koteloimiseen tietty malli, ja juuri tätä kotelomallia ei LämpöYkkösestä saanut. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, sillä hankimme kotelon erikseen. Lähinnä on hyvä tietää yleisesti, että ilmalämpöpumpun ulkoyksikkö on mahdollista viimeistellä visuaalisemmin. Ilmalämpöpumppujen ulkoyksiköt kun eivät edelleenkään mitään kaunokaisia ole, vaikka sisälaitteet ovat kehittyneet valtavan paljon siisteimmiksi. Toki ulkoyksikkö voi sijaita sellaisessakin kohtaa taloa, ettei se lainkaan pistä silmään ilman kotelointiakaan.

Miltä Toshiba Haori Design 13 -ilmalämpöpumpun käyttäminen on tuntunut?

Tässä voisi vaikka #vainkeskiluokkajutut-henkeen todeta, että nyt on kyllä kuin ulkomailla olisi. Ulkona on paahtava helle ja sisään kotiin astuminen tuntuu samalta kuin etelässä palaaminen ilmastoituun hotellihuoneeseen: taivaallisen virkistävälle ja huojentavalle. Sisällä kotona on miellyttävä olla ja saamme nukutuksi, niin eteisen läheisessä aikuisten makuuhuoneessa kuin lapset omassa nukkarissaan.

Tutustumme koko ajan parhaisiin käytäntöihin viilennyksen kanssa, mutta jo ensimmäiset hellepäivät ovat osoittaneet sen, miten mukava ilmalämpöpumpun kanssa on elää. Välillä puhallutamme ilmaa voimakkaammin, välillä rauhallisemmin. Rauhallisemmalla puhalluksella laite on hyvin hiljainen, eikä häiritse meitä ollenkaan.

 

Ehdin jo jutella monen teidän kanssa ilmalämpöpumpusta Instagram-viesteinä, ja tyypillinen kommentti oli, että panostaminen kodin viilentämiseen oli parhaiten käytetyt eurot. Tässä 30 asteen paahteessa voin todella yhtyä jo lyhyellä kokemuksella samaan. Tuntuu huojentavalta, että koti pysyy raikkaana tänä vuonna ja tulevina vuosina kuuminakin kesinä.

 

Jos haluat huojennusta helteeseen tai olet muutenkin suunnittelemassa ilmalämpöpumpun hankkimista, pyydä LämpöYkköseltä tarjous täyttämällä lomake tästä linkistä.

 

LämpöYkkösen ilmalämpöpumppujen valikoimaan voit tutustua tästä linkistä. Mukana on paitsi tämä meidän Toshiba Haori Design eri versioina myös muita malleja.

 

Löydät Home via Lauran alkuperäisen tekstin ja hänen lifestyle-blogin täältä.

Pysykää viileinä ja voikaa hyvin!

Homevialaura-Toshiba-Haori-Design-ilmalampopumppu-Lampo-Ykkonen_1621

Pyydä tarjous lämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Timo Kahilaisen mökillä viihdytään ympäri vuoden – ilmalämpöpumppu mökille oli selvä valinta

Timo Kahilaisen mökillä viihdytään ympäri vuoden – ilmalämpöpumppu mökille oli selvä valinta

Timo Kahilaisen vuokramökillä vieraat saavat rentoutua ja nauttia lomasta ilmalämpöpumpun pitäessä huolta sopivasta lämpötilasta.

Muusikko ja näyttelijä Timo Kahilaisella on takanaan työteliäs vuosi – hän on rakentanut Kangasalle Längelmäveden rantaan mökin.

Villa Nurmi on pian valmis vastaanottamaan ensimmäiset vieraansa. Vielä muutama loppusilaus ja mökki on valmis vuokrattavaksi Airbnb:ssä. Asumismukavuutta mökillä lisää Toshiban Haori -ilmalämpöpumppu, joka pitää lämpötilan sopivana niin kesähelteillä kuin talvipakkasillakin. Kysyimme Timolta kuulumisia ja mietteitä vuokramökin rakennuksesta sekä ilmalämpöpumpun valinnasta.  

 

– Tontilla sijaitsi aiemmin 50-luvulla rakennettu lautamökki, jossa oli käytetty kyllästysaineena tetrakloorianisolia. Mökin tunkkainen haju paheni ajan saatossa ja tarttui vaatteisiin ja huonekaluihin. Se oli valitettavasti tekemätön paikka. Vuosi sitten aloitimme kokonaan uuden mökin rakentamisen. Alusta asti ajatuksena oli rakentaa mökki nimenomaan vuokrauskäyttöön, kertoo Timo rakennusprojektiin lähtemisestä.  

 

Timolla oli myös hieman aiempaa kokemusta mökin vuokraamisesta ja nimenomaan hyvät kokemukset ja mukavat vuokralaiset saivat hänet lähtemään projektiin. Nyt rakennusprosessi alkaa olla loppusuoralla. 

 

– Vaikka rakennusprosessi on mennyt loistavasti, hommaa on piisannut ja kaikenlaisia pieniä ja suuria asioita on tullut eteen päätettäväksi ja tehtäväksi. Toisaalta tämä on ollut kivaakin, sillä kun itse osallistuu rakentamiseen, tulee mökistä oman tuntuinen.  

Ekologisuus ei ole enää vain valinta vaan välttämättömyys – siksi mökille valikoitui Toshiba Haori -ilmalämpöpumppu

Mökkivieraiden asumismukavuudesta pitää huolen ilma-vesilämpöpumppu sekä LämpöYkkösen toimittama ilmalämpöpumppu. Vaihtoehtona lämmitysmuodoksi oli myös maalämpö, mutta ilma-vesilämpöpumpun sekä ilmalämpöpumpun yhdistelmä oli lopulta paras ratkaisu tähän kohteeseen. Ilmalämpöpumppu mökille oli Timolle selkeä valinta.  

 

– Ilma-vesilämpöpumppu lämmittää käyttöveden ja ilmalämpöpumpulla on mahdollista viilentää, jos lämpötilat nousevat liian kuumaksi kesällä tai vastaavasti lämmittää, jos lämpötila on liian kylmä talvella. Ilmalämpöpumppu onkin nimenomaan asumismukavuutta lisäävä juttu. Jos sitä ei olisi, niin sitä voisi tulla ikävä.  

 

Asumismukavuuden lisäksi vaakakupissa painoi ennen kaikkea ekologisuus.  

 

– Ekologisuus ja energiatehokkuus eivät ole enää vain valintoja, vaan välttämättömyyksiä kaikissa rakentamisen ratkaisuissa. Tällaisia rakennuksia ei tehdä vain itselle vaan myös seuraaville sukupolville. Tämän pitää kestää seuraavat 150 vuotta, se edellinen mökki kesti vain 70 vuotta, Timo perustelee.  

 

Vaikka ilmalämpöpumpun valinnassa painoivat eniten muut ominaisuudet, on laitteen ulkonäkökin Timolle ehdoton plussa.  

 

– Ilmalämpöpumput eivät usein ole kovin kauniita. Valitsin Toshiba Haorin, koska se tuli näkyvälle paikalle ja sen design on upea. Se sopii hyvin sisustukseen vaihdettavan kankaan ansiosta. Moni onkin jo kysynyt, että mikä laite on kyseessä, kun se on niin hyvännäköinen.  

"Valitsin Toshiba Haorin, koska se tuli näkyvälle paikalle ja sen design on upea. Se sopii hyvin sisustukseen vaihdettavan kankaan ansiosta. Moni onkin jo kysynyt, että mikä laite on kyseessä, kun se on niin hyvännäköinen. "

Rakennusprojektin aikana Timo on huomannut, että jotkut asiat kannattaa jättää ammattilaisten hoidettaviksi. Yksi esimerkki tästä on ilmalämpöpumpun asennus.

– Asentaja varmisti optimaalisen paikan ilmalämpöpumpulle. Aamulla en ollut mökillä paikalla ja kun illalla tulin, oli laite paikallaan. Asennus sujui mainiosti ja saimme pumpun kylmäaineputket mukavasti piiloon katon sisään.  

Ilmalämpöpumppu takaa ympärivuotisen käytön

Timon mukaan mökkien vuokraaminen on yleistynyt ja moni haluaa päästä vain lomailemaan viikoksi. On monia, jotka haluavat mökkeillä esimerkiksi syksyllä tai talvella, ja silloin lämmityksen täytyy olla kunnossa.  

 

– Mökkejä on monenlaisia ja itsekin tykkään välillä mennä vuokramökkiin ilman mitään mukavuuksia, mutta kun tarkoituksena on ympärivuotinen vuokraus, lämmityksen täytyy toimia, se on välttämättömyys. 

 

Muita Timon mökillä tunnelmaa tuovia ja vieraille tärkeitä asioita ovat rantasauna, kylpytynnyri, mahdollisuus avotulelle ja iso piha, jossa on tilaa leikkiä ja pelata.  

 

– Hiekkaranta on ihana erityisesti lapsille. Sen lisäksi ei tarvita muuta kuin auringonpaistetta. Ja ehkä isännän leikkaama nurmikko, Timo naurahtaa.  

"Aamulla en ollut mökillä paikalla ja kun illalla tulin, oli laite paikallaan. Asennus sujui mainiosti ja saimme pumpun kylmäaineputket mukavasti piiloon katon sisään."

Pyydä tarjous lämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Hiljainen ilmalämpöpumppu ei häiritse kodin rauhaa, Juha Larm iloitsee

Hiljainen ilmalämpöpumppu ei häiritse kodin (kissojenkaan) rauhaa, Juha Larm iloitsee

Juha Larm asuu perheineen Pirkanmaalla, sympaattisessa 80-luvun omakotitalossa. Taloon muuttaessa edulliseen ja ekologiseen maalämpöön tottunut perhe jännitti, millaiset sähkölaskut olisivat edessä, 80-luvun talo kun lämpeni suorasähköllä. Koska lämpö on perheelle tärkeä osa kodikkuutta, oli aika kutsua apuun energianeuvoja – ja LämpöYkkösen asentaja!

Epäilyksiäkin oli: Mitä, jos ilmalämpöpumppu on ruma?

Energianeuvojalla oli selkeä suositus: talo kaipasi ilmalämpöpumppua. Ja kun LämpöYkkösen asentaja oli saanut asennettua pumpun, sähkölämmitystä sai heti laskettua muutamalla asteella.

 

Ennen asennusta pumpun ulkomuoto kuitenkin mietitytti. Erityisesti Jutta Larmia epäilytti, vaikka Juha hehkutti pumpun pyöreitä linjoja.

 

– Ilmalämpöpumppu on vähän semmoinen mielipiteitä jakava juttu. Sehän on siis äärimmäisen järkevä ja käytännöllinen. Mutta sitten on se ulkonäkö, Juha pohtii. Rouva kauhisteli, miten “se hirvitys” kohta tulee tänne, hän kertoo.

 

–  Lopputuloksen nähdessään rouva huudahti, ettei oo totta miten toi näyttää makeelta! Tässä kävikin niin kivasti, että tää pumppu on niin hyvännäköinen, että rakennettiin koko sisustus sen ympärille. Sisustuksessa päädyttiin enemmän korostamaan pumppua kuin piilottamaan sitä, Juha nauraa.

Haorin ilmalämpöpumppuun saa vaihdettua mieleisensä päällyskankaan, on tää aika makee!” Juha iloitsee.

Lähteekö siitä hirveä meteli? Voiko lämpöpumppu olla hiljainen?

Lämpöpumppua hankkiessa pariskuntaa mietitytti myös sen äänekkyys. Aiheutuisiko pumpun äänistä häiriötä normaalielämään? Mitä jos se valvottaa yöllä?

 

– Ilmalämpöpumppu tuli lähelle meidän makuuhuonetta. Tässä on hiljainen asetus, jolla pumpun saisi äärettömän hiljaiseksi, mutta ei me olla edes muistettu käyttää sitä! Juha huudahtaa. Tossa se nytkin pöhisee, eikä hirveästi mitään kuulu.

 

– Edes meidän kissat eivät ole pumpun äänistä moksiskaan – kissat rakastaa pumppua! Ne asettuu aina tähän ilmavirtaan, ja yleensä tästä löytyy joku kissa pötköttelemästä, Juha kertoo.

“Päädyttiin LämpöYkköseen täysin suositusten perusteella. Niin tehokkaasti ja siististi pumppu laitettiin paikalle, että en yhtään ihmettele suosituksia. Kissatkaan eivät saaneet asennuksesta stressiä. Ei voi kuin suositella!”

Katso video

Pyydä tarjous ilmalämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Ellenin kodista ei enää puutu lämpöä

Ellenin kodista ei enää puutu lämpöä

Vanhan puutalon lämmitys helpottui ilmalämpöpumppujen avulla

Ellen Jokikunnaksen vuonna 1908 rakennettu koti kohoaa asematien varrella upeana keltaisena maalaisunelmana

Venäjän vallan aikaan rakennettu talo toimi aiemmin Nurmijärven rautatieasemana, ja valtava hirsitalo lämpenee osittain edelleen alkuperäisillä uuneilla. Idyllisellä elävän tulen lämmitysjärjestelmällä on kuitenkin omat huonot puolensa. Niinpä vanhan puutalon lämmitystä päätettiin nykyaikaistaa, ja nykyään Ellenin koti lämpenee yli satavuotisten uunien ja uusien ilmalämpöpumppujen harmonisella yhteistyöllä. Nyt Ellen kertoo, miksi päätyi valitsemaan uunien kavereiksi juuri ilmalämpöpumput!

“Jos isoa vanhaa hirsirakennusta lämmittää pelkällä suorasähköllä, on se aika kallista puuhaa”

Suuren hirsitalon korkeat huoneet vaativat jatkuvaa lämmitystä erityisesti talvipakkasilla, joten talon kaikista huoneista löytyykin jonkinlainen uuni. On kaakeliuunia, pönttöuunia ja Porin Mattia, Ellen luettelee vanhan puutalon alkuperäisiä lämmityskalusteita.

 

– Meille on asennettu myös patterit, jotka toimivat tavallaan varajärjestelmänä, mutta me pyritään olemaan käyttämättä niitä, Ellen kertoo.

 

– Sähkö on tosi kallista, ja jos ison vanhan puutalon lämmitys hoidettaisiin pelkästään suorasähköpattereilla, niin se olisi kallista puuhaa. Erityisesti, kun talossa on vanhoja ikkunoita ja useita oviaukkoja.

 

Kun juontaja 2000-luvun lopulla remontoi vanhan asemarakennuksen asumiskuntoon, päätti hän heti asennuttaa ilmalämpöpumput puulämmityksen kaveriksi. Ajatuksen takana oli juuri sähkön säästö, joka sai konkreettisen todennuksen muutama vuosi sitten, kun toinen asuintilan ilmalämpöpumpuista hajosi.

 

– Kun toinen ilmalämpöpumpuista hajosi, jouduttiin kovilla pakkasilla käyttämään lisäpatteria. Heti sähkölaskussa huomasi sen, kuinka paljon ilmalämpöpumppu säästää sähköä pattereihin verrattuna, Ellen muistelee.

“Asennustyöt sujuivat LämpöYkkösen kanssa mainiosti! Uudet pumput ja ulkoyksiköt nousivat päivän aikana nopeasti seinälle, ja mukavat asentajat saivat apulaisekseen meidän tanskandogi Reinon.”

Ilmalämpöpumppu levittää puulämmityksen tuottaman lämmön upeasti ympäri taloa

Puu-uunien tuottama lämpö nousee fysiikan lakien mukaisesti ylöspäin, joten vanhan puutalon korkeissa huoneissa lämmitysilma karkaa huoneiden yläosiin. Ilmalämpöpumppu onkin osoittautunut loistavaksi tavaksi saada lämpö painumaan alaspäin ja leviämään kaikkialle tilaan.

 

– Se on itse asiassa aika tärkeää! Kun vaikkapa keittiössä on päällä puuhella, niin ilmalämpöpumppu saa sen lämmön leviämään upeasti ja jakautumaan koko huoneeseen. Sen lisäksi pumppu siirtää lämmintä ilmaa kaikkiin lämmitettäviin huoneisiin, Ellen avaa uunien ja lämpöpumppujen yhteistoimintaa.

 

Sama periaate toimii kaikkialla talossa. Esimerkiksi makuuhuoneen viereisessä vaatehuoneessa oleva Porin Matti seisoo selkä seinää vasten niin, ettei edes kamiinapuhallin siirrä lämpöä makuuhuoneen puolelle. Siksi vaatehuoneen ilmalämpöpumppu on pariskunnalle tärkeä sijoitus.

 

– Nyt kun vaatehuoneen ilmalämpöpumppu ei ole ollut nyt käytössä muutamaan vuoteen, ollaan huomattu, että makuuhuone pysyy turhankin viileänä ilman patteria tai puuhellaa – jonka lämmittämisessä on aina omat haasteensa.

Vaatehuoneen ilmalämpöpumppu pumppaa lämpöä myös makuuhuoneeseen. Upeasta sisustussilmästään tunnettu Ellen valitsi Toshiban palkitun Haori-mallin, jonka kaunis muotoilu sulautuu osaksi sisustusta.

Ilmalämpöpumppujen ansiosta vanhan puutalon lämmitys hoituu huolettomasti ja uusien pumppujen etäohjaus helpottaa kiireisen pariskunnan arkea entisestään

Usein menossa olevalla pariskunnalla ei käytännössä ole mahdollista lämmittää kaikkia uuneja arkipäivinä. Erityisesti tämän takia ilmalämpöpumput ovat kriittisessä roolissa. Kaikkien uunien lämpimänä pitäminen vaatisikin jatkuvaa läsnäoloa.

 

– Vanhan puutalon lämmityshän pelkästään uuneilla käy työstä, Ellen naurahtaa.

 

– Ihmiset näkevät mielessään sen romanttisen kuvan, että täällä mä vain kuljen ja juon viiniä takkatulen loimussa. Totuus on, että ensin könytään ulkoa monta kassillista polttopuita, sitten uunit sytytetään ja sitten kuljetaan uunilta toiselle ja lisäillään puita. Näistä romanttisista ajatuksista maalaiselämästä unohtuu aina se todellisuus.

 

– Kyllä se on hajottanut. Pahimmillaan puut täytyy ostaa kalliilla ja kantaa pihavarastosta pimeässä sisälle myöskin pakkasen paukkuessa, hän kuvailee.

 

Ilmalämpöpumput mahdollistavatkin, ettei tulia ole välttämätöntä sytyttää useaan uuniin.  Ilmalämpöpumput hoitavat myös lämmön ylläpidon pariskunnan poissaollessa. Koska kumpikin talon ihmisasukas käy muualla töissä, ei aamuisin ehtisikään lämmittämään uuneja ja huolehtimaan, että tuli olisi täysin hiipunut ennen töihinlähtöä.

 

– Peruslämmön saa pidettyä aika hyvin pelkästään ilmalämpöpumpuilla. On se kiva tulla pitkän työpäivän jälkeen kotiin, kun kotona on parikymmentä astetta lämmintä, vaikka kukaan ei ole ollut lämmittämässä uuneja. Ilman ilmalämpöpumppuja kotona olisi alle kymmenen astetta lämmintä, Ellen selventää.

 

Eniten Elleniä kiinnostaa juuri asennettujen pumppujen etäohjaustoiminto, jonka ansiosta kotiin palatessa lämpöä voi säätää korkeammaksi jo matkalta – pariskunta kun on aiemmin joutunut lämmityspuuhiin heti kotiin saapuessaan.

 

– Luulen myös, että näiden uusien pumppujen takka-toiminto saattaa olla just se, mitä me tullaan käyttämään paljon. Se levittää paremmin noiden uunien tuomaa lämpöä ympäri asuntoa. Mielenkiintoista nähdä, millainen ero on aikaisempiin pumppuihin!

Katso videolta, millainen on Ellenin valitsema Toshiba Haori -ilmalämpöpumppu!

LämpöYkkönen - Vanhan puutalon lämmitys
Katso video

Pyydä tarjous ilmalämpöpumpusta
6 pientä askelta ja pumppu on sinun

Mikäli harkitset ilmalämpöpumpun hankkimista, niin kaikista helpoiten pääset asiassa liikkeelle pyytämällä tarjouksen.

Saat myös pitkät takuut ja suuret säästöt lämmityskuluissa.

 

Pyydä tarjous, niin olemme sinuun yhteydessä 1–2 arkipäivässä.

  • Anna lisätietoja halutessasi:

  • Valitse palvelut joista haluat tarjouksen / yhteydenoton:

  • Jos et vielä ole varma esim. mikä lämmitysjärjestelmä on teille sopivin, voit valita useamman tuotteen joita olet miettinyt. Asiantuntijamme on sinuun yhteyksissä jolloin käymme läpi eri vaihtoehdot ja autamme valitsemaan sopivan järjestelmän teidän tarpeisiinne.
  • Anna lisätietoja rakennuksesta

  • Liitä mukaan lisätietoja, esim. pohjakuva(t)

  • Uudisrakentaja! Liitä mukaan myös energiaselvitys.

  • Ehdot

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.