X

Lämpöä ja mielenrauhaa

image003

Timo Jokinen vaihtoi talonsa lämmityksen öljystä maalämpöön. Säästöjen lisäksi miestä miellyttää laitteiden helppokäyttöisyys.

Timo Jokinen asuu perheineen Itä-Tampereella. – Olen asunut koko ikäni tällä suunnalla, asuin lapsuuteni ja nuoruuteni Kissanmaalla. Siinä vaiheessa kun rupesimme katsomaan omaa taloa oli selvää, että tulisimme asettumaan samalle suunnalle. Tämä on rauhallista ja kivaa aluetta.

 

Tennisperhe Tampereelta

Jokisen kanssa saman katon alla asuu vaimo, 17-vuotias poika ja kaksi koiraa. Perheen kodista on noin kilometrin matka Tampereen Tenniskeskukseen, ja Timo on omien sanojensa mukaan pelaillut itsekin tennistä. Vuosien varrella lajista on muodostunut koko perheen harrastus.

– Poika on kilpavalmennuksessa Tampereen Tennisseurassa, treenejä saattaa viikossa kertyä kahdeksankin. Hän opiskelee Sammon urheilulukiossa ja oli juuri Riiassa pelaamassa ITF-turnauksessa. Tällä kertaa tuloksena oli voitot latvialaisesta ja valkovenälaisestä sekä häviö slovakialaiselle.

– Reissaamme usein pelireissuilla huoltojoukkoina vaimon kanssa. Toki koirille täytyy saada matkojen ajaksi hoitopaikka. Australianterrierimme ovat eloisia otuksia, eikä varsinkaan nuoremman ohi pääse kukaan kuulematta kunnon haukkuja.

Jokiset matkustelevat jonkin verran myös ilman tennismailoja. – Suosikkikohteemme on Thaimaa, jossa olemme käyneet useita kertoja. Tykkäämme kovasti ilmastosta ja paikallisesta ruoasta.

 

TimoJokinen_Tre3Hyvästit öljylle

Jokisten talo on valmistunut vuonna 1978. – Olemme asuneet tässä osoitteessa 15 vuotta. Kyseessä on rinnetalo ja lämmitettävää piisaa noin 220 neliötä. Meillä oli aiemmin öljylämmitys – öljyä tuli tilatessa ja homma toimi sinänsä ihan mukavasti.

– Sitten öljykattila alkoi saapua tiensä päähän. Ja näillä leveysasteilla taloa täytyy kuitenkin lämmittää. Edessä oli valintoja.

Vaihtoehtoina oli öljykattilan uusiminen tai jotain muuta. – Pelkäsin hieman maalämpösysteemiä enkä ollut vakuuttunut, pystyykö sillä lämmitämään tällaista taloa.

Vanhasta tutusta öljystä luopuminen ei ollut aivan yksinkertainen asia. – Uusi kattila olisi ollut maalämpöpumpumppua halvempi vaihtaa, mutta öljynsaanti on rajattua. Eikä öljyn hinta yleensä ainakaan halpene.

 

Joustavaa toimintaa

Maalämpö alkoi tuntua kiehtovalta, jossain vaiheessa jopa hieman liiankin hyvältä ollakseen totta. Teimme kaupat toukokuussa, kun kattilassa oli vielä öljyä reilusti jäljellä. Halusimme käyttää kalliit öljyt ensin loppuun, joten maalämpöpumppu asennettiin lokakuun alussa.

– Pumppu oli siinä vaiheessa markkinoiden ensimmäisiä vastaavia, malli oli juuri vaihtunut. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, kun putkia vedettiin ja yhdisteltiin. LämpöYkkösen kanssa yhteistyö on aina sujunut hyvin.

– Ja nyt laitteen kanssa menee niin hienosti, että kun katson taakse niin tuntuu että oli tyhmää, ettei liikettä tullut tehtyä jo aiemmin.

 

Helppoa ja kätevää

Maalämpö sopii käyttömukavuutta arvostavalle. – En ole todellakaan remonttimiehiä, toteaa Jokinen. – Minua ei kiinnosta, mitä pumpun sisällä tapahtuu. Minulle riittää se, että kun kylmällä ilmalla kokeilen patteria, niin se on lämmin.

Maalämpöpumppu on tehnyt mieheen vaikutuksen helppokäyttöisyydellään. – Konetta täytyy räplätä todella vähän. Ihan hyvä, ettei tarvi käännellä ja väännellä koko ajan jotain.

Säädöt tapahtuvat kaukosäätimellä, eikä laitteita tarvitse lähteä ulkokautta tekniseen tilaan säätämään. – Osaan lisätä potkua tai jos saunaan tulee enemmän väkeä, niin suuremman veden lämmitys onnistuu myös.

 

Ilmaista käyttövettä

Kaivoon on asennettu toinenkin putki, joten se toimii myös vesikaivona. – Voin ottaa sieltä vettä auton pesuun ja kukkien kastelua varten, kesäaikana kun ei tarvita lämmitystä.

 

Miellyttäviä laskuja

– Seuraan sähkönkulutusta. Laitoimme lämpöpumppuun erillisen sähkönkulutusmittarin. Laskut ovat olleet huomattavasti pienempiä kuin öljyaikoina.

– Maalämpöpumppu kuluttaa vuodessa noin tuhat euroa, kun öljyyn hulahti yli kolminkertainen määrä. Olen siis erittäin tyytyväinen.

– Auton ja urheiluvälineiden ostamisessa olen aina tottunut saamaan takkiin. Tämä on ainoa, joka selkeästi tuottaa jotakin. Sijoituksena siis kenties paras koskaan tekemäni.

 

Lisätietoja tuotteista | Pyydä tarjous | Tilaa uutiskirje

Pyydä tarjous - Helposti ja nopeasti
Katso kuukauden tarjoukset!KATSO TARJOUKSET
+

Katso kuukauden lämpöpumppu- ja aurinkopaneelitarjoukset