X

Ammattilainen osaa valita

image005

Tero Keisulla oli selkeät pasmat, kun hän mietti uuden talonsa energiaratkaisua. Kiinnostavin vaihtoehto oli maalämpö – mielellään kotimaisena versiona.

Tero Keisu muutti Rovaniemeltä Tampereelle aikoinaan opiskelemaan. Nykyään rakennusalan työnjohtotehtävissä toimiva mies asuu Tampereen Atalassa avovaimonsa ja kaksivuotiaan poikansa kanssa.

 

Kerrostalosta talonrakennukseen

– Asuimme aiemmin Irjalassa kerrostalokolmiossa. Ja ennen muuttoa kului hetki vuokralla, kunnes saimme oman talomme valmiiksi.

– Talomme on yksikerroksinen, asuinpinta-alaa löytyy 150 neliömetriä. Viisi huonetta ja keittiö.

 

TeroKeisu_Tre9_pienTontit kiven alla

Tonttitarjonta on Tampereella niukkaa, ja kaupunki jakaa vähäiset tontit vuosittaisen arvonnan kautta. – Sinne mennään minne päästään, kuvailee Keisu. – Arpaonni osui kohdallemme ja päädyimme Atalaan. Olemme asuneet täällä vasta kuusi viikkoa. Olen itse asunut lapsuuteni omakotitalossa. Nyt on mahtavaa, kun lapsen kanssa pääsee omalle pihalle leikkimään.

– Tienhaaraamme valmistuu kahdeksan taloa, joista vasta viiteen on muutettu. Kyse on siis varsin uudesta asuinalueesta.

 

Piha vielä laittamatta

Jokainen rakentanut tai remontoinut tietää, että asiat tulee tehtyä tietyssä järjestyksessä. – Pihatyöt ovat vielä tekemättä. Aikomuksena on laittaa nurmikko ja kivetystä. Emme ole juurikaan puutarhaihmisiä, joten luvassa ei ole korkealentoisia toteutuksia. Haluamme yksinkertaista ja helppohoitoista.

 

Selvät sävelet

Ensimmäistä omakotitaloaan rakentavaa vaanii paljon kantapään kautta opittavaa, mutta Keisulla oli lämmityksenkin suhteen harvinaisen selkeä suunnitelma. – Maalämpö vesikiertoisella lattialämmityksellä oli ykkösvaihtoehto. Muita vaihtoehtoja ei edes kilpailutettu.

– Olimme kuulleet niin paljon hyviä kokemuksia, että siitä vaihtoehdosta lähdettiin suoraan liikkeelle.

 

Suomalaista laatua

– Haluamme suosia rakentamisessa mahdollisuuksien mukaan kotimaisia vaihtoehtoja. Otin selville kuka myy Oilonia, ja siinä vaiheessa LämpöYkkönen astui projektiimme mukaan.

– Nyt saamme lämpöenergian kerättyä maasta. Ja talon sekä käyttöveden lämmittää maalämpöpumppu. Sähkön hinnan mahdollinen nousu tulevaisuudessa ei vaikuta suuresti asumiskuluihimme.

 

Pikkuruisia laskuja

Ensimmäinen sähkölasku avattiin hymyssäsuin. – Pääsemme kulutuksessa noin puoleen verrattuna siihen, että olisimme päätyneet suorasähköön. Ensimmäisen asumisvuoden aikana on tarkoitus testata mitä koneesta löytyy ja etsiä laitteisiin oikeat säädöt. Ne löytyvät varmasti.

 

TeroKeisu_Tre4_rajattuKäyttäminen on helppoa

– Laite on yksinkertainen käyttää, kun eri vuodenajoille on eri säädöt. Lisäksi suomenkieliset valikot ovat helposti luettavia ja pääsin niihin nopeasti kiinni, toteaa Keisu.

– Oman talon huollossa täytyy huomioida, että paikat pysyvät ehjinä. Niin saadaan aikaiseksi paras hyöty, teho ja säästöjäkin.

 

Lisätietoja tuotteista | Pyydä tarjous | Tilaa uutiskirje

Pyydä tarjous - Helposti ja nopeasti
BLACK WEEK alkoi jo!HYÖDYNNÄ TARJOUKSET!
+

BLACK WEEK alkoi jo!

Hyödynnä tarjoukset nyt ensimmäisten joukossa!