Siirry sisältöön

Sisustusvaikuttajan remontti aloitettiin ilmalämpöpumpun asennuksella

Modernisti kodikas-kanavistaan tunnettu Kerttu Pylvänäinen remontoi perheensä kanssa uutta kotia. Kymmenvuotias omakotitalo saa uudet raikkaat pinnat ja tärkeänä asumismukavuutta nostavana tekijänä asennettiin Daikin Comfora 35 – ilmalämpöpumppu.

Vaalea puutalo on avara ja valoisa. Neljän makuuhuoneen yksitasoinen omakotitalo on nelihenkisen perheen koti.

Asuimme talossa puolisen vuotta ennen remonttia. Tämä aika avarsi meille asioita, joita haluamme kunnostaa tai saada oman näköiseksi. Jo viime kesänä ensikäynnillä talossa huomasimme, että sisälämpötila nouse suurien ikkunoiden vuoksi nopeasti,”  Kerttu kertoo.

Pintaremontti päätettiin aloittaa käytännöllisestä päästä. Edellisessä kodissa oli myös Daikinin ilmalämpöpumppu, joten tuttuun ja laadukkaaseen brändiin oli helppoa luottaa tälläkin kertaa.

Yhtä tärkeää kuin laitteen ominaisuudet ja laatu, oli myös asennuksen luotettavuus ja helppous. LämpöYkkösen kanssa voi luottaa siihen, että kaikki sujuu niin kuin on suunniteltu.

Sisustajalle on tärkeää löytää ilmalämpöpumpulle paikka, jossa se ei varasta huomiota, mutta antaa viileää ja lämmintä ilmaa optimaalisesti. Kertun kodissa päädyttiin eteiseen, josta ilmavirta pääsee leviämään tasaisesti koko taloon.

Asentaja saapui paikalle sovitulla kellonlyömällä ja noin kolmen tunnin kuluttua urakka oli valmis ja ilmalämpöpumppu seinällä puhaltamassa viileää kotiin.

Asentaja hoiti hommansa nopeasti, ystävällisesti ja erittäin siististi, mitään roskia tai poraamisen puruja ei jäänyt hänen lähdettyä. Kun ihmettelin näppärää edistymistä, asentaja sanoi, että kun pumppuja on tuhatkunta asentanut, niin jossain kohdalla on alkanut helpottaa,” Kerttu muistelee hyväntuulisena.

Asennuksen päätteeksi perhe sai pikakoulutuksen laitteen käyttöön. Daikin Comfora 35 on Daikinin uuden energiatehokkaan ilmalämpöpumppumalliston tehokkaampi versio, jossa riittää potkua yli 100 neliön tilaan. Laite viilentää tai lämmittää tarpeen mukaan.


Ilmalämpöpumppu hankittiin etenkin tuomaan asumismukavuutta kesäisin.

Ilmalämpöpumppu hankittiin etenkin tuomaan asumismukavuutta kesäisin. Rakastan lämpöä, mutta kesähelteistä saa enemmän irti, kun kotona ei tarvitse paistua ja yöt nukutaan hyvin.

Helteet ja remontti saapuivat samaan aikaan. Työmiehetkin kiittelevät mukavaa työlämpötilaa, kun Daikin Comfora 35 pitää talon mukavan viileänä työskennellä. Loman alkaessa heinäkuussa Kertun kodissa laitetaan työhanskat naulaan ja nautitaan kesästä, mutta ei hikoilla sisällä.

En voi kuin sydämestäni suositella. Panostus ilmalämpöpumppuun maksaa itsensä takaisin paitsi asunnon arvossa, myös asumismukavuudessa,” summaa Kerttu.

Lue lisää, miksi viilennys ilmalämpöpumpulla kannattaa!

Lämpöykkönen