X

Blogi

Helle on iso riski iäkkäille – mitä voisimme tehdä?

Tutkimusten mukaan kuumuus aiheuttaa Suomessa noin 180–900 turhaa kuolemaa joka vuosi. Moni vanhus ei ymmärrä kuumuuden vaaroja, joten vastuu ikääntyvien vanhempien ja isovanhempien terveydestä on meillä.

Olen 10 vuoden aikana kohdannut yli 10 000 ihmistä, jotka ovat olleet hankkimassa ilmalämpöpumppua viilennykseen ja lämmitykseen. Tänä aikana olen oppinut tuntemaan hyvin yhden asiakasryhmän, jonka kohdalla ratkaisun löytyminen on tuntunut erityisen merkittävältä.

Voimme kutsua tämän kohderyhmän edustajaa vaikka Ainoksi. Hän on yksi 1,3 miljoonasta suomalaisesta joka asuu kerrostalossa. Hän on eläkkeellä ja asuu yksin, leskenä. Aino on syntynyt sodan jalkoihin ja muistaa, miltä pettuleipä maistuu. Hän on yksi heistä, jotka nostivat Suomen hyvinvointivaltioksi. Mutta yhtä asiaa hän pelkää – kesän kuumuutta. Kerrostaloasunnossa lämpötila voi nousta jopa yli 30 lämpöasteeseen.

”Heitän haasteen kaikille, joiden vanhemmat tai isovanhemmat asuvat kerrostaloissa tai hoitolaitoksissa. Selvitetään, minkälaiset olosuhteet heidän asunnoissaan on ja tarvittaessa autetaan viilennysratkaisun hankinnassa – mikä se sitten onkin.”

“Ei tämän ikäinen kestä enää hellettä, on sydänvikaa ja helle ahdistaa niin paljon, että sitä meinaa uupua ihan kokonaan. Ilman viilennystä en varmaan selviäisi.”

Tämän tyylisiä kommentteja olen kuullut paljon. Eläke on pieni. Onneksi viilennysratkaisun tai -laitteen voi nykyään maksaa erissä. Se pelastaa tänäkin kesänä monta ihmishenkeä.

Entä sitten vanhusten hoitolaitokset? Kuinka niissä huolehditaan vanhusten kaipaamasta viilennyksestä – monen vanhuksen mukaan ei kovin hyvin. Soten myötä hoitolaitokset siirtynevät yhä enemmän yksityisten toimijoiden haltuun. Paranevatko asuntojen olosuhteet yksityistämisen myötä vai annetaanko vanhusten jatkossakin kärsiä kuumuudesta – tämä jää nähtäväksi.

Osa vanhuksista ei aina itsekään tunnista viilennyksen tarvetta. Tutkimuksen mukaan suomalaisten helteensietokyky on heikko verrattuna etelämmässä asuviin.

“Raja on yllättävän matalalla Suomessa, koska me olemme tottuneet kylmään. Emme täällä ymmärrä, että kuumakin voi olla vaarallista”, sanoo Oulun yliopiston terveystieteen laitoksen ja työterveyslaitoksen emeritusprofessori Simo Näyhä Uusi Suomi-verkkolehdessä.

”Lämmön terveyshaittojen on tutkittu yleistyvän jo silloin, kun lämpötila kohoaa yli 20 lämpöasteen. Riskiryhmässä ovat erityisesti juuri vanhukset sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastavat henkilöt.”

Lämmön terveyshaittojen on tutkittu yleistyvän jo silloin, kun lämpötila kohoaa yli 20 lämpöasteen. Varsinaisia kuumasairauksia alkaa ilmetä 25 lämpöasteen jälkeen. Niitä ovat muun muassa uupumus, kuumakutina, turvotus, pyörrytys, kouristukset ja lämpöhalvaus. Riskiryhmässä ovat erityisesti juuri vanhukset sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastavat henkilöt.

Tutkimusten mukaan kuumuus aiheuttaa Suomessa noin 180–900 turhaa kuolemaa joka vuosi. Tämä tuntuu kestämättömältä, kun asialle voisi tehdä jotain.

Heitän haasteen kaikille, joiden vanhemmat tai isovanhemmat asuvat kerrostaloissa tai hoitolaitoksissa. Selvitetään, minkälaiset olosuhteet heidän asunnoissaan on kesäkuumalla ja tarvittaessa autetaan viilennysratkaisun hankinnassa – mikä se sitten onkin. Varmistetaan näille uudisraivaajille elämisen arvoiset olosuhteet myös elämän viimeisinä vuosina.

 

MItä viilennystapoja on olemassa? Lue 10 faktaa viilennyksestä >>

Viilennyspumppu 100 nopeimmalle erikoishintaan! Katso juhlavuoden tarjous >>

Näin onnistut viilentävän ilmalämpöpumpun hankinnassa. Lue ohjeet >>

Haluatko selvittää, mikä viilennysratkaisu on sinun läheisillesi sopivin? Ota yhteyttä >>