Siirry sisältöön

Suomen miljoonas lämpöpumppu Tuulokseen

Henna Hyllille ja Mero Kalliolle asennetaan historiallinen Suomen miljoonas lämpöpumppu!

Lämpöpumppujen määrä on kasvanut viime vuosina ennätyslukuihin.

”Syyt on kyllä selvillä, miksi määrä kasvaa. Suurin osa hankitaan energiansäästöön, mutta myös vastuullisuus on yhä merkittävämmässä roolissa”, kertoo Matti Perkkiö LämpöYkköseltä.

Tuuloksessa asuvat Henna ja Mero ostivat syksyllä 2019 omakotitalon, johon he päättivät asennuttaa ilmalämpöpumput.

21.11.2019 klo 8:02 tehtiin ilmalämpöpumppukaupat ja kohta sen jälkeen Perkkiö soitti heille ja kertoi että ”Onnittelut, ostitte Suomen miljoonannen lämpöpumpun!”.

”Olihan se yllätys että niitä on asennettu niin paljon!”, Mero hämmästeli kuultuaan määrän puhelimessa.

”Se kyllä tuntui hyvältä! Ajattelin että taidettiin tehdä hyvä ostos kun niitä on jo noin paljon muutkin laittaneet.”

Suomen Lämpöpumppuyhdistys SULPU juhlii tänään 20-vuotisjuhlia. Yhdistyksen toiminnanjohtaja @jussihirvonen kertoi lehdistötiedotteessaan 20.11. että ”Miljoonan lämpöpumpun raja täyttyy parahiksi juuri synttäreiden aikoihin.”

”Tämä lämpöpumppukauppa sinetöitiin synttäripäivän aamuna klo 8 jälkeen, joten päätimme että tätä pitää juhlistaa miljoonantena lämpöpumppuna!”, kertoo Perkkiö.

Hyllit asuvat omakotitalossa, jonka yläkerrassa on 90 neliötä ja alakerrassa saman verran. ”Talossa on kaksi kerrosta ja energiatodistuksen mukaan sähkönkulutus on noin 40 000 kWh vuodessa, joten päätimme heti että laitetaan ilmalämpöpumput kumpaankin kerrokseen energiansäästäjiksi”, kertoo Mero.

”Tuo määrä tarkoittaa noin 4500 euroa vuodessa lämmityskuluihin, onhan se paljon. Suurin osa lämpöpumpun hankkijoista ostaa lämpöpumpun energiansäästöön.

Lämpöpumpuilla voi säästää jopa yli puolet lämmityskuluista”, kertoo yli 10 vuotta lämpöpumppualalla työskennellyt Perkkiö.

”Talossa on yläkerrassa leivinuuni ja alakerrassa avotakka, joilla lämmityskulua voisi leikata. Me saataisiin vaimon metsätilalta kyllä puut, mutta ajateltiin että ei kuitenkaan ehditä koko ajan sitä puulämmitystä hoitaa niin hankittiin ilmalämpöpumput.”

“Ja näissä uusissa pumpuissa on nykyään oikein takkatoiminto, jolla voi kierrättää leivinuunin lämpöä isommalle alueelle. Se on kätevää!”, Mero iloitsee.

Myös viilennys on Meron mielestä tärkeä ominaisuus laitteessa. ”Viime kesänä asuttiin asunnossa jossa oli ilmalämpöpumppu ja todettiin että tämä on tosi kätevä. Se oli ainut asunto rivitalossa jossa oli pumppu, meillä oli hyvä tuuri”, Mero kertoo.

”Tuo pumppu oli kyllä meidän Taika-koiran pelastus! Ilman viilentävää pumppua olisi ollut varmaan viimeinen kesä 14,5 vuotiaalle koiravanhukselle!”, Mero huokaisee.

Taika-koira odottaa kepin heittoa.

Koiralla on ollut jo kaksi vuotta sydänvaiva, lääkkeillä on vielä toistaiseksi pärjätty. Taikan lisäksi heillä on kiinanharjakoira Pörri sekä kääpiösnautserit Mari ja Martta.

Kahden lämpöpumpun lisäksi Mero ja Henna innostuivat pumpuista sen verran, että myös mökille on suunnitteilla laittaa keväällä ilmalämpöpumppu.

”Kun siellä ei ole takkaa, niin yksikin juhannus lähdettiin kesken kotia kun oli niin kylmä!”, Mero päivittelee.

”Kun on ilmalämpöpumppu niin käyttöaste kasvaa huomattavasti. Päästään mökille aikaisemmin keväällä ja kausi jatkuu myöhempään syksylle.”

Nykyään lämpöpumppujen etäohjaus on mahdollista ”Nytkin oltais käyty mökillä iltaseltaan mutta sehän ei ole mahdollista kun sitä ei saa lämpimäksi illan aikana. No nyt on mahdollista ottaa se etäohjaus, se on kyllä luksusta! Saa mökin lämpimäksi etukäteen.”

Mero ja Henna ovat kumpikin siinä vaiheessa työelämää, että kouluttautuvat uudelleen. Henna opiskelee luonnonvaratuottajaksi. Mero on valmistunut keväällä personal traineriksi ja hän on ammatiltaan myös hieroja.

”Minulla on yritys, Jaksamo, ja valmennan ihmisiä jaksamaan arjessa. Olen parhaillaan erikoistumassa luontomatkailuun ja haaveilen että pääsen viemään ihmisiä luonnon keskelle.”

Luonto ja ekologisuus on kummallekin tärkeitä asioita ja se oli yksi valintakriteeri lämpöpumpun hankinnassa. Kaksi lämpöpumppua vähentävät hiilijalanjälkeä jo yhden henkilöauton vuosipäästöjen verran. Se on yksi omakotiasujan isoimmista ympäristöteoista.

”Ennen kuin ehdittiin edes muuttaa asuntoon, komposti oli jo pihassa. Ensimmäiset kahvinpurut meni jo kompostiin!”, Mero naurahtaa.

”Kaikki kierrätetään mitä voidaan.”

Lämpöykkönen