Siirry sisältöön

Maalämpöpumppu tuo lämpöä ja rauhaa Maria Huntingtonin rantatontille kohoavaan hirsitaloon

”LämpöYkkösen hinnat ovat kilpailukykyiset, mutta mulle on tärkeintä, että palvelu toimii hyvin.”

Maria Huntingtonin ja hänen puolisonsa Riku Dufvan tulevan kodin, Tyynelän, tontti sijaitsee rauhaisalla paikalla kauniin, järvelle mutkittelevan joen varrella.

Osuvan nimensä koti on perinyt Marian Tyyne-mummolta, joka toi läheisilleen lämpöä ja rauhaa. Samanlaisen tunnelman voi aistia myös Tyynelän tontilla. Rauhaa kodinhoitoon puolestaan tuo maalämpöpumppu, joka pitää huolen suuren hirsitalon lämmityksestä.

“Ei tarvinnut paljoa miettiä – maalämpöpumppu oli järkevin valinta meidän hirsitaloon, jossa on paljon lämmitettävää tilaa”

Lämmitysmuoto on seikka, jota taloprojektia startatessa ei välttämättä tule ensimmäisenä mietittyä. Kun lämmitysmuodon valinta tuli eteen, ei pariskunta kuitenkaan aikaillut.

Ei tarvinnut kovin paljoa miettiä, Maria toteaa. Oli itsestään selvää, että halutaan maalämpö. Erityisesti sen helppous ja edullisuus olivat meille tärkeitä.

Uuteen hirsitaloon tulee aika paljon lämmitettävää tilaa, joten maalämpö on taloudellisesti järkevin vaihtoehto, kun energian hintakin on nousussa, Maria kertoo.

Joenvarsitontin maaperä vaati hieman normaalia syvemmän porauksen maalämpöpumppua varten. Talon porakaivo tulee olemaan noin 250 metrin syvyinen, mutta kokonaiskustannuksia ylimääräiset metrit eivät juurikaan nostaneet, kun ajatellaan pumpun koko elinkaarta.

On meillä mielessä myös toisaalta jälleenmyyntiarvo. Vaikka ensisijaisesti rakennetaankin kotia itselle, niin halutaan olla järkeviä. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

Ilmalämpöpumppu oli edellisessä kodissa aivan ehdoton ensimmäisen siellä vietetyn kesän jälkeen, kun isoista ikkunoista porotti koko päivän. LämpöYkkösestä jäi tällöin tosi hyvä kuva, Maria muistelee. Maalämpöpumpun toimittajaa ei tämän jälkeen tarvinnut miettiä sen enempää.

Meille koko projekti oli helppo. Itse ei tarvinnut miettiä mitään, vaan kaikki tuli valmiina, Maria kertoo.

LämpöYkkösen kanssa läheistä yhteistyötä tekevä Maria toteaa, että vaikka vaikuttajayhteistyötä ei olisi, pariskunta olisi silti valinnut LämpöYkkösen maalämpöpumpun toimittajaksi.

Niin hyvin on toiminut! Edellisessä asunnossa taloyhtiö vaati lisäksi ilmalämpöpumpun kotelointia ja ihmeteltiin, mistä sellaisen saisi. Asia hoitui yhdellä soitolla LämpöYkköselle.

Maria kertoo, ettei halua maksaa ylihintaa ja kilpailuttaa hankintansa, mutta hinta ei ole aina se tärkein.

Mulle on tärkeämpää, että palvelu toimii hyvin. Ystävällinen ja asiantunteva palvelu painoivat vaakakupissa eniten! Siksi LämpöYkkönen oli helppo valinta, Maria iloitsee.

“Mulle on tärkeämpää, että palvelu toimii hyvin. Ystävällinen ja asiantunteva palvelu painoivat vaakakupissa eniten! Siksi LämpöYkkönen oli helppo valinta.”

Lue myös: Maalämpöpumppu: 15 usein kysyttyä kysymystä

Kiinnostuitko lämpöpumpuista? Pyydä tarjous!

Haluan tarjouksen seuraavista tuotteista(Pakollinen)
Rahoitus
Markkinointilupa
Tietosuojaseloste(Pakollinen)
Lämpöykkönen